Reiki
Reiki on ikivanha energiahoitomuoto, jonka avulla kaikissa meissä virtaava energia aktivoituu ja auttaa kehoa ja mieltä niiden omissa paranemisprosesseissa
ENERGIAA KÄSIEN KAUTTA
Reikissä hoitaja välittää hoidettavalle maailmankaikkeuden energiaa käsiensä kautta. Hoitaja asettaa kätensä kevyesti selinmakuulle asettuneen hoidettavan keholle. Hoidettava sulkee silmänsä ja rentoutuu. Aloitetaan pään alueelta, jotta mieli ja ajatukset rauhoittuvat ja edetään keskivartalon ja jalkojen alueelle. Hoito kestää yleensä tunnista puoleentoista.
Reikihoito tuntuu keholla usein lämpönä, kuumuutena, sykkimisenä, virtauksena tai painon tunteena. Jotkut kuvaavat värien näkemistä. Ajatukset ja tunnelmat voivat vaihdella hoitajan käsien siirtyessä seuraavaan kohtaan. Hoidon jälkeen olo tuntuu rentoutuneelta ja levänneeltä. Ei hoitopöydällä nukahtaminenkaan niin epätavallista ole.
HELPOTUSTA VAIVOIHIN, YMMÄRRYSTÄ ELÄMÄÄN
Reikistä on saatu helpotusta esimerkiksi stressiin ja uupumukseen sekä monenlaisiin sairauksiin ja kipuihin. Usein parantumisprosessit ovat lähteneet reikin avulla käyntiin. Reikiä myös käytetään terapeuttisena hoitona erilaisten traumojen purkamisessa.
Reiki herkistää kykyämme kuunnella sisäisen intuition ääntä, joka auttaa sairauksien ja vaikeuksien olemuksen ymmärtämistä ja syiden tiedostamista. Lempeänä hoitona reiki käy kaikille ja yliannostuksen vaaraa ei ole.
